tiistai 30. syyskuuta 2014

Syyskuun tuulissa

Kun mukavasti tuulee ja tyrskyää, ei rannalla ole ruuhkaa. Kalajoen hiekalla sai rauhassa kävellä ja nauttia raikkaasta tuulesta.















keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syksy saapuu olohuoneeseen

Lämpötila on alkanut laskea ja syyspäiväntasaus eletty. Pikku hiljaa alan viihtyä enemmän kotosalla, sisätiloissa. Syksyn tullen myös värimaailma tummenee - ruskea valtaa alaa, erityisesti olohuoneessa. Lisäksi uusia valonlähteitä tarvitaan pimeneviin iltoihin.









sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Syyskuinen illanvietto

Vietimme leppoisaa syyskuista iltaa vanhan työporukan kanssa. Ohjelmassa oli seurustelua, syöntiä, juontia, saunomista ja uimista. Ilta oli kaunis ja yllättävän lämmin vielä näin syyskuun loppupuolella.








perjantai 12. syyskuuta 2014

Kun pimenevät illat

Syksyn tullessa ja iltojen pimetessä on ihanaa sytyttää kynttilöitä valoa tuomaan. Olen pian kymmenen vuoden ajan nyplännyt verkkopintaa kynttilälyhtyjen ympärille. Välillä olen tehnyt niitä jopa myyntiin, kun inspiraatio on kantanut niin pitkälle.






tiistai 9. syyskuuta 2014

Metsään haluan mennä nyt

Helsingissä käynnin jälkeen on hyvä taasen nauttia perusasioista, kuten sienestyksestä. Muutama suppis ja kanttarelli mukaan lähtikin.






Sienten retki päättyi paistinpannulle, kerman kanssa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Designin nälkään

Päiväretki Helsinkiin ja kohteina Designmarket Kaapelitehtaalla ja Ilmari Tapiovaaran näyttely Designmuseossa, oih! Molemmissa vierailu kannatti ja onneksi olin bussilla liikenteessä, sillä vierailu Kaapelitehtaalla olisi muuten lähtenyt käsistä... esim. Eero Aarnion Dino ei oikein bussissa huomaamattomasti kulje mukana.








keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Lasikuvun alla

Viimekertaisella Ukin reissulla ostin kauniit lasiastiat alennusmyynnistä. Ajattomia ja kauniita esineitä aina tarvitaan. Astioihin voi hyvin jemmailla vaikka karkkeja ja keksejä - ihan kuin ne siellä paremmin säilyisi...