maanantai 30. kesäkuuta 2014

Ansion mukaan

Seuraavien päivien päivitykset liittyvät Kalajoella vietettyyn viikonloppuun. Lähdimme Kaljaasi Ansion matkaan 4,5 tunnin purjehdukselle Kalajoen edustalle. Matkan päämääränä oli Maakalla, mutta kovan tuulen vuoksi emme voineet rantautua, joten nautimme herkullisen kalakeittoannoksen merellä. Matka oli elämyksellinen, ilma aurinkoinen ja tuulinen. Muutama matkaaja taisi voida pahoin, mutta itse nautin purjehduksesta. Lisätietoa purjehduksista löytyy: www.plassi.fi-sivustolta. Suosittelen!





















torstai 26. kesäkuuta 2014

Sointu

Keräilen vanhoja tavaroita ja kauniita astioita. Yksi suosikeistani on Arabian Sointu. Ostan niitä satunnaisesti, aina sopivan osuessa kohdalle. Vanhat keittiövaa'at ovat myöskin kirpputorilöytöjä.







 
Yksi ei niin suosikkini on keittiön kulmahylly. Onneksi sen voi täyttää kauniilla esineillä.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kesäpäivänseisaus

Juhannus ja kesäpäivänseisaus koettiin viime viikonloppuna aurinkoisessa, mutta kylmässä säässä. Sunnuntaina alkaneen sateen myötä myös juhannusruusut ovat saaneet tuntea juhannuksen mennneen.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Päivä Tukholmassa

Oih, päivä Tukholmassa lyhyellä varoitusajalla! Torstaina sain varattua matkan ja perjantai-illalla oli lähtö. Suunnitelmissa nauttia kauniista kesäkaupungista ja shoppailla.


  Laivan tullessa satamaan on aina pakko ihailla kaunista saaristoa. Laiva oli aikaisin aamulla satamassa, joten ennen kauppojen avautumista kiertelin vanhassa kaupungissa.





 Aamupalaa söin Stortorgetilla valokuvaamisen välissä. Vanha kaupunki oli lauantaiaamuna hiljainen.


 Aamukahvin nautin Kungsträdgårdetin kukkaloistossa.



Kauppojen avettua ovensa, se oli sitten menoa. Olen yksin matkassa, joten sain lampsia siellä missä halusin ja ostoksilla kävin pääasiassa sisustusliikkeissä. Aurinko paistoi ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Sain päivän hyvin kulumaan. Kierrokseen kuuluivat: Bruka - NK - Illum Bolighus - Designtorget - Lagerhaus - Åhlens - Iris Hantverk - PUB - Granit.



Kun jalat eivät enää kantaneet menin Under the bridges of Stockholm-kierrokselle, joka kesti pari tuntia. Kierroksen jälkeen sainkin rientää kohti terminaalia ja kotimatkaa. Onnistunut miniloma!


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Lättykestit

Kesällä kuuluu paistaa lättyjä ja nauttia ne kermavaahdon ja mansikkahillon kera. 





Keittiössä tarrateksti muistuttaa jälkiruuan tärkeydestä!



sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Ilmaista ja ikärajatonta

Talkoohengessä Raumalla järjestetään joka kesä Klustermus-festivaalit. Hienoa, että nuoret jaksavat järjestää tapahtumia. Aina kuitenkin löytää niitä, jotka viitsivät narista kun jotakin tapahtuu. Toivottavasti tänä kesänä ei näin käy! Lisää vaan menoa ja meininkiä...



Itse jatkoin festaritunnelmaa omalla kotipihalla...




keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Einon peitto

Oli aika tehdä kummipojalleni tilkkupeitto, jossa kölliä ja kylkeä kääntää. Ajatuksena tehdä miehinen, maanviljelysaiheinen tilkkupeitto.



Värimaailmana vihreää ja ruskeaa, pellolta poimittua.



 Eino-nimen ja ruohokuvion tein aurinkovärjäyksellä.


Ruohokuviokin jäi hyvin kankaaseen näkyviin.


 Peltotilkut sulassa sovussa.





Valmista tuli! Muutama traktorikin peitolla kyntää;)

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Jo joutui armas aika

ja suvi suloinen. Onnea kaikille ylioppilaille, ammattiin valmistuneille ja koulunsa päättäville!