torstai 30. huhtikuuta 2015

Musta-valkoinen

Värikkään vapun kunniaksi vien kyläpaikkaan musta-valkoisen tuliaisen. Onneksi saajat ovat värikästä porukkaa. Hauskaa vappua!



keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Auringon laskiessa

Taasen sitä huomaa, että huhtikuu on lopuillaan ja toukokuu lähestyy. Pikku hiljaa saa valmistautua serpentiinin ja vappupallojen aikaan.




lauantai 25. huhtikuuta 2015

Sen tuntee

Sen tuntee kun kylmä viima muuttuu leudoksi tuulahdukseksi. Tänään on ollut ihanan leppoisa ja aurinkoinen ilma. Loistava keli ulkoiluun.






perjantai 17. huhtikuuta 2015

573v

Tänään on vietetty Rauman 573v syntymäpäivää. Itse olen sitä juhlistanut käymällä taidemuseossa, Lönnströmin kotimuseossa ja illalla vielä poikasoittokunnan Tom Jones-konsertissa.


Loisto päivä, vaikka ei pronssia voitettukaan...

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Vakka kantensa valitsee

Vihdoinkin puutyö- ja lasinsulatuskurssin tuotokset kohtaavat. Tammiset puuastiat sormiliitoksilla ja värikkäät lasikannet sopivat mielestäni hyvin yhteen.





maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäiskoristeluja

Rauman Pyhän Ristin kirkon piha oli täynnä pääsiäistunnelmaa. Paikalliset päiväkodit ja -kerhot olivat avustaneet koristeiden teossa. Perinne on mielestäni oiva väripilkku pääsiäispyhien ilostukseksi.








lauantai 4. huhtikuuta 2015

Päin pääsiäistä

Alkuviikon kuumeilun vuoksi pääsiäiseen laskeutuminen ei mennyt suunnitellusti. Onneksi suklaamunia tuli hankittua jo etukäteen.