torstai 31. heinäkuuta 2014

Merivesijuoksua

Olin keskiviikkona ohjatussa merivesijuoksussa - oiva harrastus näissä helteissä. Toki sade yllätti välillä ja salamat valaisivat taivaanrannassa, mutta lämpimässä vedessä 60 minuuttia meni nopeasti musiikin tahdissa aalloilla rehkien (keikkuen).


Ensimmäiset juoksijat vedessä, osallistujia oli yhteensä 28.




sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Waikiki

Tällaisista hellepäivistä voi parhaiten nauttia meren äärellä. Oma suosikki rantani on Rauman oma Waikiki eli luonnonhiekkaranta ulkomeren laidalla.









Upea poukama dyyniheinän suojassa ja upeat kalliorannat aivan vieressä. 








Tänne minä torppani rakentaisin, jos valita saisin. 

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Brunssi rannalla

Nimipäivänäni (24.7.) olen yleensä kutsunut perheeni kakkukahville. Nyt kuitenkin lämpötila huitelee kolmenkympin kieppeillä niin päätin tarjota tänään lättybrunssin rannalla. Oli leppoisaa syödä tuoreita lättyjä, mansikoita ja mustikoita viltillä istuen ja merinäköalasta nauttien.









keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Raumanmeren suviehtoossa

Raumalla on Pitsiviikko menossa ja tietenkin tapahtumiin pitää osallistua. Olen käynyt käsityönäyttelyissä, pihakirpputoreilla ja kahtena aamuna puistojoogassa. Tänään oli ohjelmassa Raumanmeren suviehtoo eli merihenkistä yhteislaulua ja näytillä kauniita puuveneitä.





Ulos mailmaha viä
meijä jäljetön diä
merell laudottem bääll.
Kauas pois pala miäl,
kauas sinn, misä auring ai lämmindäs lua,
misä huajuvap palmu meill varjoas sua.
   Ko siällt tarppeks o ollt, ni mek kotti jällt tlee.
   Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee!
(Hj. Nortamo)


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Meren aalloilla

Sää oli tänään suotuisa pienelle veneretkelle. Ihmeellistä, mutta Rauman saaristossa ei kyllä ole ruuhkaa. Mitä parhain keli veneilyyn, mutta vain muutama kanssaveneilijä oli liikkeellä. Itse istun veneen keulapaikalla ja nautin...









torstai 17. heinäkuuta 2014

Päivä ulkomerellä

Naamasta sen näkee, että päivää on vietetty merellä - naama punottaa kuin sutnuija. Lähdimme Pärnäisistä yhteysaluksella Utön saarelle. Olen matkaa suunnitellut jo monta kesää ja nyt se toteutui. Merimatka Utöseen kestää neljä tuntia ja matkan varrella M/S Eivor pysähtyi Nötön, Aspön ja Jurmon saarille.

Nötö

Aspö

Jurmo

Merimatkan aikan välillä oli pilvistä, mutta viimeistään, kun Utö näkyi horisontissa, taivas oli sininen.




Perillä meillä oli aikaa noin kaksi ja puoli tuntia saarikierrokselle, kuvia tuli napsittua ja lopuksi meinasi kiirekin tulla. Toisaalta ei olisi ollut suuri vahinko, jos olisi joutunut jäämään saarelle yöksi;)